Maa-Sami
Käytössä kone kokoluokkaa 8000 kg, varustettuna rototiltillä ja
muilla tarvittavilla välineillä.
Pystymme tekemään viemäröinnit, salaojitukset, pihan muotoilut
johon liittyy pihan kivetyksiä ja kivitöitä, myös istutusten
pohjat onnistuvat. Koneessa on kumitelat, joten työskentely
asfaltin ja laatoituksien päällä on mahdollista vähin vahingoin.
Siirrämme koneen työkohteeseen oman kuorma-auton avulla, joten
työskentelyalueemme yltää Etelä-Suomesta Keski-Suomeen asti.
Kuorma-autossa on vaihtolavalaitteet, sekä nosturi + tarvittaessa
roskalavat.
Kiinteistön jätevedenkäsittely kuntoon
Ympäristönsuojelulaki edellyttää, että kiinteistöjen
jätevedenkäsittely on saatettava asetuksen mukaiseen kuntoon
vuoden 2013 loppuun mennessä.
Työskentelemme
Teemme työt niin tuntitöinä kuin urakkapohjaisinakin. Urakat
lasketaan toiveittenne mukaan.
Toimimme yhteistyössä Laaturakennus Ma-Sa Oy:n kanssa
www.laaturakennusmasa.net, joka on keskittynyt
jätevesijärjestelmien suunnitteluun ja rakentamiseen. Myös Baga
–tuotteiden jälleenmyyntioikeudet.
 |